Ensikertalaiskiintiö rankaisee vääristä valinnoista – ja se ei ole oikein

Vuodesta 2016 on ollut voimassa laki, jonka mukaan korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen on varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensikertalaisille. Lain tavoitteena on ollut parantaa opiskelupaikkaa ensi kertaa hakevien asemaa. Jopa 80 prosenttia opiskelupaikoista voidaan varata ensikertalaisille.

Ensikertaisstatuksen menettää, jos on jo suorittanut Suomen koulujärjestelmän mukaisen ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon. Myös ne opiskelijat, jotka ovat ottaneet vastaan opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta menettävät ensikertalaisaseman. Näin silloinkin, kun opiskelija on lopettanut opinnot heti alkuun.

Uusi järjestelmä rankaisee vääristä valinnoista ja toisaalta kannustaa taktikoimaan, jotta ei menettäisi kiintiöetua.

Olisi oikeudenmukaisempaa, jos ensikertalaiskiintiö ei koskisi niitä opiskelemaan pyrkiviä, joilla ei ole tai jotka eivät ole opiskelemassa mitään tutkintoa.

Lain mukaan aloituspaikkojen varaaminen ensikertalaisille ei saa kohtuuttomasti heikentää muiden kuin ensikertalaisten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Käytännössä sisäänpääsy moniin opinahjoihin on tehty todella haastavaksi nuorelle, joka pyrkii ei-ensikertalaiskiintiössä ja jonka ylioppilastodistus on keskinkertaista tasoa. Tällainen nuori uhkaa jäädä väliinputoajaksi, jonka elämässä välivuosi seuraa välivuotta. Kun monta kertaa yrittää, ja aina on vastassa seinä, sitä lannistuu. Lannistumista voi seurata masentuminen ja pahimmillaan jopa syrjäytyminen.

Nuoria ei pidä rangaista siitä, että he tekevät vääriä valintoja. Kuinka moni 19-vuotias tietää varmuudella, mikä ala tai millainen tehtävä on itselle soveltuva? Omat kiinnostuksen kohteet ja vahvuusalueet hahmottuvat selkeämmin, kun elämänkokemusta karttuu, itsetuntemus lisääntyy ja aivot kypsyvät.

Ylioppilastodistuksen painoarvoa opiskelupaikkojen sisäänpääsyssä painottavat perustelevat sitä muun muassa sillä, että lukiossa pärjääminen kertoo valmiuksista korkeakouluopintoihin. Yhtenä perusteluna on ollut myös kalliiden valmennuskurssien painoarvon vähentäminen pyrkimisessä. Varmasti osaltaan lukiossa pärjääminen voi korreloida menestykseen korkeakouluopinnoissa, mutta usein on myös kyse kypsymisestä. Nuoruusiässä tapahtuu niin suuria fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia, ettei voimavaroja ja motivaatiota yksinkertaisesti liikene opintoihin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi Kirkkopäivillä 2017 emerituspiispa Eero Huovisen haastattelussa, että hänellä ei olisi ollut mahdollisuuksia päästä yliopistoon, jos sisäänpääsy olisi ollut painotetusti papereiden perusteella. Tähän suuntaan järjestelmää ollaan viemässä. Niinistö kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa approbaturin paperit.

Ei ole oikein, että järjestelmä suosii niitä, jotka kypsyvät nopeammin ja jotka nuorina tietävät, mitä haluavat. Ihmisten elämänpolut ovat erilaisia ja kasvu on eritahtista.

Ensikertalaiskiintiö pitäisi purkaa. Yhtenä perusteenä kiintiöjärjestelmän käyttöönottoon oli välivuosien vähentäminen. Tilastokeskuksen lukujen mukaan vuonna 2017 valmistuneista ylioppilaista vain vähän yli 28 prosenttia jatkoi opintojaan samana vuonna. Tilastojen mukaan välivuosien määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen viiden vuoden aikana. Vuonna 2013 valmistuneista ylioppilaista 36,2 prosenttia jatkoi samana vuonna opintojaan.

Teksti julkaistu kolumnina KD-verkkolehdessä 24.1.2019

Sinnittely vie voimat

Ihmisellä on taipumus tarkastella asioita keskiarvoista käsin. Jokainen ihminen luokittelee ja yleistää tiedostamattaan koko ajan. Jos omaan elämänpiiriin kuuluu vain hyvin tai keskivertoisesti pärjääviä ihmisiä, syyllistyy herkästi näkökulmaharhaan: Kaikilla on asiat yhtä hyvin. Toki ajoittain kuulee mediassa tarinoita eri tavoin vähäosaisista, mutta jos ei ole mitään tartuntapintaa vähäosaisiin, on lopulta vaikea ymmärtää heidän elämäänsä.

Viime keväänä HS kysyi lukijoiltaan, kuinka vähävaraisuus on vaikuttanut heidän elämäänsä. Vastauksia tuli yli 4000. Niukkuuskyselyyn vastanneiden rajut kommentit ovat yllättäneet monet. Minä en ole erityisen hämmästynyt. Vaikka minulla ei olekaan omakohtaista kokemusta vuosikausien sinnittelystä köyhyydessä, niin jotain tavoitan siitä toivottomuudesta, vihasta ja ahdistuksesta, mitä tilanteeseen voi liittyä.

Perheeni tulot putosivat joitakin vuosia siten työttömyyden seurauksena 40 prosenttia. Kun menot on viritetty tulojen tasolle, tulojen pudotuksesta seuraa taloudellinen niukkuus. Lyhyellä tähtäimellä menoja on vaikea saada tasapainoon pienentyneiden tulojen kanssa, varsinkin jos on velkaa. Ei se ole niin yksinkertaista myydä kotiaan ja muuttaa halvemmalle alueelle pienempään asuntoon, kun lasten koulut ja ystäväsuhteet ovat tietyllä seudulla.

Kun samaan kohtaan kasaantuu vielä pitkäaikaissairauksia, kahden isovanhemmat Alzheimerin taudit, oma uupumus ja masennus, niin paketti on valmis. Mieli on kuormittunut ja apea. Auton tai pesukoneen hajoaminen on siinä kohtaa ikävä yllätys. Koko ajan se on mielessä, nimittäin raha – silloin, kun sitä on liian vähän. Kirpputorilta voi kyllä löytää itselleen vaatteita, mutta teini-ikäisen vaatettaminen kirpparilöydöillä onkin jo haasteellisempaa.

Ihmiset ovat erilaisista syistä taloudellisesti ahtaalla. Tilanne myös koetaan yksilöllisesti.

Köyhyysrajan alapuolella sinnittelevä opiskelija ei välttämättä ole ahdistunut tilanteestaan, sillä köyhyys on siinä kohtaa yleensä tilapäistä. Mutta entä sitten nuori, joka ei toiveistaan huolimatta ole päässyt opiskelemaan ja joka tekee pienipalkkaista työtä (useimmat työtehtävistä, joihin pääsee ilman koulutusta, ovat pienipalkkaisia). Vuokran jälkeen nuorelle jää käteen muutama sata euroa. Niillä pitäisi maksaa bussikortti, kännykkämaksut, vaatteet, ruoka, hygieniatuotteet, pesuaineet, sähkö jne. Elämä on aikamoista sinnittelyä tällaiselle nuorelle.

Oma lukunsa ovat tietenkin yksinhuoltajat, jolloin yhden ihmisen tulojen pitää riittää useamman ihmisen elättämiseen. Se on varsinaista euron venytystä. Ahdistavaan taloudelliseen tilanteeseen voi joutua myös avioeron seurauksena.

Niukkuuskysely tuo näkyväksi myös pienituloisten yrittäjien todellisuutta. Pienituloisuus on monen yksinyrittäjän arkipäivää. Itseasiassa tilastojen mukaan monet yksinyrittäjistä tienaavat vähemmän kuin eläkeläiset. Yrittäjyyteen liitetään usein vaurauden harha. Suurin osa yrittäjistä on yksinyrittäjiä ja pienituloisia.

On hyvä, että vähävaraisten ihmisten todellisuus tulee näkyväksi. Vaikka moni asia on Suomessa hyvin, niin faktaa on myös se, että eriarvoisuus on syventynyt yhteiskunnassamme viime vuosina. Hyvinvointivaltio pitää aidosti ja oikeasti kaikki mukana. Ketään ei jätetä.

Lainsäädännöllisesti löytyy keinoja, joilla voidaan auttaa ahdingossa eläviä ihmisiä. Voisiko esimerkiksi matalapalkkaisilta ottaa kokonaan tuloveron pois? Ja voisiko vähävaraisilla yksinhuoltajilla olla korotettu lapsilisä? Kenties Kelankin toimintaa voisi tehostaa. Ja yrittäjien sosiaaliturvaa voisi parantaa.

Meidän perhettämme auttoi vaikeina vuosina kristillinen usko, mutta myös ihmisten konkreettinen apu ja tuki sekä ansiosidonnainen työttömyyskorvaus.