Ammattikorkeakoulujen todistusvalinta kohtelee nuoria eriarvoisesti

Moni nuori haluaa korottaa keskiasteen arvosanojaan, jotta mahdollisuudet päästä jatko-opintoihin todistusvalinnan perusteella olisivat paremmat. 

Ylioppilaiden kannattaakin korottaa arvosanojaan, sillä korotetut arvosanat otetaan huomioon yhteishaussa. Myös ammatillisten tutkintojen arvosanoja voi korottaa, mutta  se on turhaa, sillä korotuksia ei huomioida yhteishaussa. Hämmentävää.

Miten nuoret voivat olla näin eriarvoisessa asemassa Suomessa?

Otin yhteyttä pariinkin ammattikorkeakouluun ja kysyin, pitääkö tämä paikkansa. Kyllä pitää.

Ongelma on kuulemma tietojärjestelmissä, minkä vuoksi ammatillisten arvosanojen korotuskirjauksia ei voida tehdä KOSKI-palveluun, josta arvosanat poimitaan. Opetushallituksen antama ohjeistus hakijoille on tällä hetkellä se, ettei ammatillisten tutkintojen korotettuja arvosanoja voida huomioida todistusvalinnoissa. Asiaan kuulemma etsitään ratkaisua.

Mitä sanoo yhdenvertaisuuslaki? Eikö kaikkia pitäisi kohdella yhdenvertaisesti? ”Koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi”, sanotaan yhdenvertaisuuslain 2. luvun pykälässä 6.

Haluaisin kuulla, miten opetushallitus perustelee tällaista eriarvoistavaa toimintaa. Ylioppilaiden ja ammatillisista oppilaitoksista valmistuvien pitäisi olla samalla viivalla jatko-opintoihin haettaessa. Eikö se riitä, että ammatilliselta puolelta tulevien valintakiintiö on monissa oppilaitoksissa selvästi pienempi kuin ylioppilailla.

Mielipidekirjoitus, jota ei ole julkaistu

Nuorisotyöttömyys ja mielenterveysongelmat kasvaneet rajusti – Nyt tarvitaan järeitä toimia nuorten hyväksi

Yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen, syrjäytyminen, on yksi suomalaisen yhteiskunnan vakavimpia ongelmia. Suomessa on 15-29-vuotiaita syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on aivan liikaa. Monet heistä nuoria miehiä.

Korona-aikana nuorisotyöttömyys on suorastaan räjähtänyt käsiin varsinkin pääkaupunkiseudulla. Se huolestuttaa. Lisäksi nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet rajusti. Korona-aika koettelee kaikkia, mutta erityisesti nuoria ihmisiä.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön asettaman selvitysryhmän raportin mukaan korona-aika on asettanut haavoittuvassa asemassa olevat kohderyhmät, kuten syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, entistä haavoittuvampaan asemaan.

Yhteiskunnan pitäisikin tehdä kaikki voitava nuorten auttamiseksi. Nyt tarvitaan määrätietoisia toimia, jotta kukaan ei jäisi työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle. Tarvitaan matalankynnyksen, nuoren tarpeista lähtöisin olevia palveluja, jotka ovat helposti ja maksutta saatavilla. On olemassa vaikuttaviksi todettuja keinoja ehkäistä syrjäytymistä, kuten Ohjaamot, Vamos-palvelut ja etsivä nuorisotyö. Niihin pitäisi suunnata enemmän voimavaroja. Riittävällä ja yksilöllisellä tuella ja työelämävalmiuksien kehittämisellä voidaan sekä tukea nuorten pääsyä työelämään että siellä pärjäämistä.

Yrityksiä pitäisi myös kannustaa rohkeammin palkkaamaan nuoria, joille ei ole vielä kertynyt työkokemusta. Ilman työtä kokemus ei kartu. Niillekin nuorille, jotka eivät ole ulospäin suuntautuneita ja reippaita, pitää tarjota mahdollisuus päästä työelämään. Epävarmasta ja jopa reppanalta tuntuvasta nuoresta kuoriutuu kyllä aikanaan kelpotekijä, kun häntä rohkaistaan ja hänelle annetaan mahdollisuus oppia.

Työttömyyden lisäksi nuorten tilannetta kurjistaa mielenterveyden haasteet. Korona-aika on lisännyt yksinäisyyttä ja ahdistusta. Moni opiskelija ei jaksa enää pysyä opintojen tahdissa. Apua on vaikea saada, vaikka nimenomaan varhainen apu tuottaisi parhaan tuloksen. Mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja terapeutit tarjoavat ei oota.

Nyt pitäisi suunnata riittävästi tukirahaa nuorten auttamiseksi. Investoinnit maksavat itsensä takaisin niin yksilötason hyvinvointina ja osallisuuden kokemuksena kuin veroeuroina yhteiskunnalle sekä tulevaisuuden säästöinä sote-menoissa.

Moni ongelma väistyisi, jos koulukiusaaminen saataisiin vähenemään

Vuosia sitten osallistuin yläkoulun vanhempainiltaan. Liikuntasalissa pidetyn yhteisen osuuden jälkeen vanhemmat ja luokanohjaajat siirtyivät luokkiin puhumaan luokan sisäisistä asioista. Opettajalla tuntui olevan kiire. Nopeasti kävimme luokan asioita lävitse ja lopuksi opettaja kysyi, olisiko jollakin vielä jotakin mielessä. Kun porukat jo alkoivat nousta tuoleistaan lähteäkseen, eräs äiti keräsi rohkeutensa ja kertoi hiljaisella äänellä, että hänen lastansa kiusattiin. Hämmentävä hiljaisuus. Opettaja, eikä kukaan mukaan tarttunut asiaan, vaan kaikki poistuivat vaitonaisina luokasta.

Kyseisen äidin lapsi ei ollut ainoa, jota kiusattiin. Valitettavasti kiusaamiseen ei osattu tai haluttu puuttua.

”Pojat on poikia”, ”Se oli vain läppää”, ”Älä nyt leikistä suutu”. Tällaisia kommentteja kuulee usein kiusaamiseen liittyen. Aikuiset voivat vähätellä kiusaamista toteamalla, että ainahan sitä on ollut. Leikkiä ymmärtämätöntä ja herkkänahkaista kiusaamisen uhria voi aina pitää tosikkona.

Kiusaaminen on ollut viime aikoina esillä hyvin rankoissa yhteyksissä. Koskelassa tapahtunut 16-vuotiaan pahoinpiteleminen hengiltä ikätovereidensa toimesta on järkyttänyt laajasti. Pahoinpitely oli erityisen raakaa ja julmaa. Uhri oli joutunut kärsimään pitkäkestoisesti koulukiusaamisesta jo ennen murhaa.  

Haastattelin tätä blogia varten tuttua rehtoria, joka työskentelee Pohjois-Pohjanmaalla keskisuuressa yhtenäiskoulussa. Kysyin häneltä, miten hän näkee koulukiusaamisen koulun näkökulmasta. Kyseisessä koulussa kiusaamista pyritään torjumaan monin eri keinoin. Kouluun on muun muassa palkattu hyvinvointiohjaaja, joka seuraa koulun välitunnilla oppilaiden toimintaa ja menee juttelemaan yksin seisovien kanssa. Kunnassa on myös valmisteilla kiusaamisen ennaltaehkäisevä suunnitelma.

Rehtorin mukaan fyysinen kiusaaminen on helpompaa havaita. Opettajien tietoon tulleesta koulussa tapahtuneesta väkivallanteosta seuraa ehkä käynti terveydenhoitajalla, kenties vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön, ehkä lastensuojeluilmoitus tai peräti rikosilmoitus. Ja tietenkin molempien osapuolien puhuttaminen ja koulun rankaisutoimet kiusaajalle.

Rehtori toteaa, että koulun aikuisten on paljon hankalampi huomata henkistä kiusaamista, joka voi olla ulkopuolelle jättämistä, pahasti katsomista, ulkonäön, vaatteiden, perheenjäsenten tai harrastuksen arvostelemista. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa kiusaamista aikuisten on vielä vaikeampi havaita.

”Monesti tilanne on nuorelle niin vaikea, että hän ei uskalla kertoa siitä kenellekään. Hän pelkää, että jos asiaan puututaan, häntä haukutaan vielä enemmän ja ”ilmianto” kostetaan jättämällä totaalisen yksin.”

Koulukiusaaminen on eräänlainen ikuisuusaihe. Sinänsä on ymmärrettävää, että kiusaamista esiintyy kouluissa, sillä lasten ja nuorten aivot ja sosiaaliset taidot kehittyvät tutkimusten mukaan aikuisuuteen asti.

”Koulutaipaleen alussa muun muassa pettymysten sietäminen, empatiakyky ja moraali kehittyvät hiljalleen iän ja yhdessäolon harjoittelun myötä. Nuoruusikään kuuluu voimakkaita tunnemyrskyjä, ajattelemattomuutta ja riskinottoa sekä syy- ja seuraussuhteiden taju heikkenee. Kun siis iso joukko lapsia ja nuoria laitetaan samaan tilaan, olisi absurdia ajatella, ettei syntyisi ristiriitoja. Lapsen ja nuoren elämässä voi olla myös vaikeita asioita, joita hän ei osaa käsitellä. Paha olo voi purkautua toisiin oppilaisiin. Koulu on tärkeä paikka harjoitella ristiriitojen ratkomista, myös empatiaa ja toisten huomioon ottamista”, toteaa MIELI ry:n lasten ja nuorten päällikkö Anniina Pesonen MIELI ry:n verkkosivuilla.

Kiusaaminen jättää sieluun syvät haavat. Moni lapsena tai nuorena kiusaamista kokenut aikuinen ei pysty antamaan anteeksi kiusaajilleen. Kiusaaminen rikkoo ihmistä, minäkuva haavoittuu, itsetunto murenee ja mielenterveys järkkyy. Näistä voi seurata syömishäiriöitä, mielenterveyden ongelmia, päihteiden väärinkäyttöä, huumeriippuvuutta ja rikollista käyttäytymistä, väkivaltaisuutta ja yksinäisyyttä.

Hiljattain ylen uutislähetyksessä haastateltiin kahta vankilasta vapautunutta naista. Toinen heistä kertoi, miten oli päätynyt rikollisella polulle. Kaikki alkoi kiusaamisesta. Nyt nainen oli sovinnossa menneisyytensä kanssa.

Koska kiusaaminen jättää pitkän ja synkän varjon, sitä on torjuttava kaikin keinoin

Jotta kiusaaminen saataisiin vähenemään, siihen on suhtauduttava vakavasti. Pitää olla nollatoleranssi. Kiusaamista ei pidä katsoa läpi sormien ja normalisoida sitä kommenteilla ”No pientä kähinää vaan”. Aikuisilta tarvitaan tahtoa ja kykyä nähdä ja puuttua tarvittaessa. Kouluissa työtä kiusaamisen torjumiseksi on tehtävä päivittäin. Aikuisten pitää myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka itse käyttäytyy ja millaista esimerkkiä näyttää jälkipolvelleen. Tarvitaan vuorovaikutustaitojen opettamista ja opetusta ihmisten erilaisuudesta. Ryhmäytymiseen on panostettava. Orastaviin käytösongelmiin pitää puuttua ajoissa. Moniammatillinen yhteistyö on tärkeää ja tietojen pitäisi kulkea eri toimijoiden välillä. Näkisin myös, että poliisilla pitää olla riittävät keinot puuttua.

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (6.1.) Jyri Engeström mainitsee yhdeksi kiusaamisen torjumisen keinoksi ikäryhmien sekoittamisen.  Hän viittaa Boston Collegen psykologian professori Peter Grayn kommenttiin: ”Eri ikäisiä lapsia yhdistelevissä ryhmissä opittavat arvot – myötätunto ja huolenpito – ovat päinvastaisia aroja kuin samanikäisten ryhmissä opittavat arvot.” Grayn mukaan pojat, jotka hoitavat lasta kotona, myös kiusaavat harvemmin ikätovereitaan.

Kiusaamiseen puuttumiseksi on kehitetty toimiviksi havaittuja malleja. Ne pitäisi nyt ottaa käyttöön ja monistaa. Esimerkiksi Aseman lapset ry:n kehittämästä K-O Kiusaamiseen puuttumisen -mallista on hyviä kokemuksia.

Summa summarum: Tarvitaan asennemuutosta. Jokainen on arvokas. Ketään ei saa kiusata.

Ikäsyrjintä on isoin este yli 50-vuotiaiden työllistämisessä

Jokaista ihmistä tulee lain mukaan kohdella yhdenvertaisesti työmarkkinoilla. Ketään ei saa syrjiä, iän, sukupuolen, vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai minkään asian vuoksi.

Silti syrjintää on. Miksi? Käytännössä syrjintään on hankala puuttua. On vaikea näyttää toteen, jos esimerkiksi rekrytointitilanteessa on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Jos syrjinnästä tekisi ilmoituksen, käytännössä olisi usein sana sanaa vastaan.

Osuuskauppaketju on ilmoittanut, ettei se enää kysy työnhakijoiden syntymävuotta tai ikää. S-ryhmän esimerkkiä soisi kaikkien työnantajien seuraavan.

Liike-elämän vaikuttaja Asko Schrey kannustaakin Kauppalehden artikkelissa (11.11.) yrityksiä luomaan ikästrategian. Toisin sanoen yritysten pitäisi suhtautua ikäsyrjinnän lopettamiseen tavoitteellisesti. 

Kun 50 vuotta täyttänyttä kokenutta, hakuehdot täyttävää ja korkeasti koulutettua ehdokasta ei kutsuta edes haastatteluun, on mitä todennäköisemmin kyse ikäsyrjinnästä.

EK:n teettämän kyselyn mukaan eniten ikäsyrjintää koetaan työtä hakiessa. Ja eniten ikään perustuvaa syrjintää työnantajan taholta ovat kokeneet yli 55-vuotiaat työnhakijat. Sukupuolten välillä ei ole eroja. Vain joka kymmenes ilmoittaa kokemastaan syrjinnästä työnantajalle, henkilöstön edustajalle, työterveyshuoltoon tai viranomaiselle. Syrjinnästä ei ilmoiteta, koska sen pelätään leimaa työnhakijan.

Suomessa yli 55-vuotiaiden työllisyysaste on selvästi alhaisempi kuin muissa pohjoismaissa. Eurostatin tilaston mukaan 55-64-vuotiaiden työllisyysaste oli Ruotsissa 76,4 %, kun se Suomessa oli vain 62,5 %. Islannissa tämän ikäryhmän työllisyysaste oli jopa 84 %. Myös ikäsyrjintää koetaan Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Kyse on asenteista. 50 vuotta täyttäneet työnhakijat ovat mitä parhainta työresurssia. Lapset ovat kasvaneet, ei ole pelkoa äitiyslomista tai kotiin jäämisestä sairaan lapsen kanssa. Monet ovat elämänsä kunnossa ja hyvin motivoituneita. Kokemusta ja osaamista on karttunut kosolti.

Yhteiskunnalla ja työnantajilla ei pitäisi olla varaa jättää hyödyntämättä yli 50-vuotiaisen osaamispääomaa. Yli viisikymppisiä ei pidä myöskään nähdä työelämän jäähdyttelijöinä.

Eläkeputken poistaminen voi olla oikeansuuntainen toimenpide, mutta samalla pitää varmistaa, ettei kukaan joudu sen vuoksi taloudellisesti ahtaalle. Jos ikäsyrjintä on asenteissa, ei eläkeputken poistaminen yksistään auta.

Tarvitaan määrätietoista asennemuokkausta, jotta ikää ei nähdä ongelmana. Lisäksi tarvitaan rakennemuutoksia. Esimerkiksi ikäsyrjintää voitaisiin helpottaa sillä, että työkyvyttömyyseläkkeen kustannuksia jaettaisiin. Nykyisellään viimeisen työnantajan maksettavaksi lankeaa isoin osa kustannuksista mahdollisessa työkyvyttömyystilanteessa.  

Suomalaisten ylipaino on merkittävä kansantaloudellinen ongelma, johon pitäisi uskaltaa tarttua

Normaalipainoisena pysyminen on tänä päivänä huomattavasti vaikeampaa kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten. Kauppojen hyllyt notkuvat energiaintensiivisiä tuotteita. Moni syö enemmän kuin kuluttaa ja lihoo.

Lihomista aiheuttaa myös elintapojen ja -ympäristön muutos. Ihmiset liikkuvat luonnostaan vähemmän kuin ennen. Menneinä vuosikymmeninä lapset viettivät aikaansa pihaleikeissä, nyt istutaan kotona erilaisten ruutujen äärellä. Nuoruudessani piti kävellä tai mennä julkisilla kouluun ja harrastuksiin. Nykyään vanhemmat kuskaavat jälkikasvuaan autolla harrastamaan. Monella aikuisellakin päivittäinen hyötyliikunta jää vähiin. Korona-aika on vielä lisännyt kuntoiluvelkaa.

Suomessa on lähes kolme (2,95) miljoonaa ylipainoista aikuista. Jopa neljäsosa aikuisväestöstä on lihavia. Lähes joka toinen (46 %) on vyötärölihava ja se on erityisen haitallista terveydelle.

FinTerveys 2017 -tutkimuksessa yli 30-vuotiaista miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia oli vähintään ylipainoisia. Miehistä 26 prosenttia ja naisista 28 prosenttia oli lihavia. Vuonna 2018 lähes joka neljäs lapsi ja nuori oli ylipainoinen. Kaikista 2–16-vuotiaista pojista 27 prosenttia ja tytöistä 18 prosenttia oli ylipainoisia.

Ylipaino on valtava kansanterveysongelma. Se lisää riskiä sairastua esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen, verenpainetautiin ja moniin muihin sairauksiin. Lisäksi lihavuus on kytköksissä masennukseen. Myös koronan yhteydessä on havaittu korrelaatio vakavan sairastumisen ja ylipainon välillä.

Toimivia keinoja löytyy

Ylipaino on hankala ongelma, jonka ratkaisemiseksi ei tunnu löytyvän poliittista tahtoa, vaikka pitäisi. Professori ja lihavuustutkija Pertti Mustajoen mukaan poliitikkojen pitäisi säätää lakeja ja säädöksiä, jotta ylipainoisten lukumäärä saataisiin laskuun.

Yksi toimiva keino olisi sokerivero, mutta veron pitäisi olla tuntuva, jotta se tehoaisi. “Hinnannousun pitäisi tutkijoiden mukaan olla vähintään 20 prosenttia, jotta saa tuntuvan vaikutuksen. Varaa olisi nostaa enemmänkin, sillä esimerkiksi karkit ja sipsit ovat nykyään älyttömän halpoja”, Mustajoki toteaa Tiede-lehdessä 8/2020.

Mustajoen mukaan myös selkeät kiellot ja varoitusmerkit tuotteissa ovat tehokkaita keinoja vähentää sokeripitoisten tuotteiden kulutusta. Lisäksi yksi keino puuttua lihavuusongelmaan olisi epäterveellisten tuotteiden mainonnan ja markkinoinnin rajoittaminen. Tämä voisi olla perusteltua erityisesti lapsille kohdistettujen epäterveellisten tuotteiden osalta.

Ylipaino-ongelmaan voidaan vaikuttaa myös esimerkiksi laskemalla terveellisten elintarvikkeiden kuten kasvisten arvonlisäveroa ja siten kannustamalla ihmisiä syömään terveellisemmin.  

Kallis ja kipeä ongelma

THL:n mukaan lihavuus ja sen liitännäissairaudet kuormittavat terveydenhuoltoa ja aiheuttavat merkittäviä kustannuksia. Arvioilta 1,4−7 prosenttia Suomen kaikista terveysmenoista johtuu lihavuudesta. Puhutaan miljardiluokan ongelmasta.

Valtaosa kuluista muodostui vuodeosastohoitopäivistä, lääkekustannuksista ja työkyvyttömyyseläkkeistä.

Ylipaino on kiusallinen ongelma myös siksi, että lihavuuteen liittyy paljon henkistä kuormaa ja häpeää. Ylipainoisia myös syyllistetään herkästi. Moni ajattelee, että ylipainoisen ihmisen pitäisi ottaa itseään niskasta ja yksinkertaisesti syödä vähemmän. Ongelma on monimutkaisempi. Ei riitä, että lääkäri vastaanotolla toteaa, että painoa pitäisi pudottaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Painonhallintaan tarvitaan myös psyykkistä tukea. Esimerkiksi sen pohdintaa, mikä saa ihmisen lohduttamaan itseään ruoalla.

Lihavuus on tragedia niin ihmiselle itselleen kuin kansantaloudelle.

Maailma pelastuu, kun lapsia ei hankita. Niinkö?

“Auta maata: hanki yksi lapsi vähemmän.” Näin otsikoi Tieteen Kuvalehti artikkelin, jossa oli listattu keinoja pienentää kunkin omaa hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjälki pienenee, kun käyttää ehkäisyä, eikä hanki lapsia. Länsimaissa ilmakehään vapautuu hiilidioksidia eniten ihmisen toiminnan seurauksena.

Tieteen kuvalehden kannessa oli jopa laitettu punaiset ruksit vauvan kuvan päälle. Ei vauvoja. Siinä on yksi tehokas keino ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Syntyvyys on Suomessa ennätyksellisen alhaalla. Syntyvyys on laskenut monta vuotta peräjälkeen. Vuonna 2018 vauvoja syntyi vähiten koko mittaushistorian aikana.

Alhaisesta syntyvyydestä ollaan oltu huolissaan aiemminkin. 1930-luvulla pelättiin väestökadon uhkaavan, kun naista kohden syntyi enää noin kolme lasta. Vielä vuonna 1900 lapsia oli syntynyt viisi naista kohden.

Suomalaisten kokonaishedelmällisyys alitti väestön uusiutumisrajan, joka on 2,1 lasta naista kohden, jo 50 vuotta sitten. Noihin lukuihin tuskin on paluuta. Viime vuonna kokonaishedelmällisyysluku oli Suomessa enää 1,4.

Suomessa syntyvyys on Euroopan alhaisimpia. Esimerkiksi Ruotsissa se on Euroopan korkeimpia. Liekö syynä maahanmuuttajaväestön suurempi osuus Ruotsissa verrattuna Suomeen. Suomessakin ulkomaalaistaustaisten naisten lapsiluku on suurempi kuin kantasuomalaisten.

Syntyvyyden romahtamisesta on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Fakta on, että huoltosuhde kehittyy koko ajan huonoon suuntaan. Kuka hoitaa ikääntyvän väestön ja mistä verotulot, joilla pyöritetään hyvinvointivaltiota?

Syntyvyys pitäisi saada nousuun, mutta kukaan ei oikein tiedä miten. Tästä oltiin keväällä kohtuullisen yksimielisiä, keinoista sen sijaan oli useita näkemyksiä. Silti hallitusohjelmasta tämä väestöongelma lähes puuttuu. Ilmastonmuutos mainitaan hallitusohjelmassa 114 kertaa, kerrotaan Talouselämä-lehdessä. Suomen talouteen tulevaisuudessa radikaalisti vaikuttava megatrendi, alhainen syntyvyys, mainitaan vain kolme kertaa.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta alhainen syntyvyys on pelkästään hyvä juttu. Mutta ajattelu johtaa hulluun lopputulokseen. ”Ellei yhtään lasta syntyisi, ympäristö varmaan pelastuisi, mutta ihminen katoaisi”, kirjoittaa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo sattuvasti sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla.

Uskon, että joissakin nuorissa ilmastoahdistusta potevissa aikuisissa keskustelu lasten hankkimatta jättämisestä ilmastosyistä herättää vastakaikua. Sillä ei kuitenkaan globaalia ilmastonmuutosta torjuta, jos suomalaiset pariskunnat jättävät lapset hankkimatta.

Blogi julkaistu myös KD-verkkolehdessä

Translaki ja sukupuolihämmennys

MTV Uutiset -verkkosivuilla kerrotaan Sammetista, joka kymmenen vuotta sitten korjautti sukupuolensa naisesta mieheksi. Nyt hän on ymmärtänyt, että haluaakin olla nainen ja katuu tekemäänsä sukupuolen korjausta. “Mikä kerran leikataan irti, ei kasva enää takaisin”, hän toteaa artikkelissa. Nuoruudessaan Sammetti kertoo tunteneensa suoranaista kuvotusta naiseutta kohtaan ja miettineensä omaa sukupuoli-identiteettiään. Hän samastui enemmän poikiin kuin tyttöihin. Parikymppisenä hän hakeutui trans-poliklinikalle ja sukupuolenkorjaushoidot alkoivat hänen ollessa 25-vuotias. Nyt hän pohtii, että aikoinaan poliklinikalla tehdyt psykologiset tutkimukset eivät olleet riittävän perusteelliset.

Valitettavasti kehossa tehdyt muutokset ovat pysyviä. Sukupuolen korjaamiseen liittyy myös paljon terveydellisiä riskejä ja loppuiän kestävä lääkitys.

Seuraavan eduskunnan asialistalla on todennäköisesti translain uudistaminen. Sitä ajavat aktiivisesti sukupuolivähemmistöjä edustavat Trasek ja Seta. Kyseiset järjestöt ovat organisoineet Kuuluu kaikille -kampanjan, jonka tavoitteena on uudistaa translaki. Järjestöjen mukaan nykyinen laki loukkaa ihmisoikeuksia, kehollista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Kampanjan tavoitteena on saada Suomeen translaki, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen perustuisi omalle ilmoitukselle lääketieteellisen prosessin sijaan ja olisi mahdollista myös alle 18-vuotiaille. Lapsilla ja nuorilla pitäisi kampanjan tavoitteiden mukaan olla oikeus tulla kuulluiksi sukupuoltaan koskevissa asioissa.

Kampanjaorganisaatio on tehokas ja lobbaustyön tuloksena suurin osa eduskuntapuolueista suhtautuu myönteisesti translain uudistamiseen. Sitä pidetään – kuinka ollakaan – ihmisoikeuskysymyksenä.

Nuoruusiän hormonimyrskyssä moni voi kokea vierautta suhteessa omaan sukupuoleensa. Ahtailta tuntuvat sukupuoliroolit häiritsevät. Sisäiseen myllerrykseen ja hämmennykseen voi olla monia syitä – muita kuin väärältä tuntuva sukupuoli. Siksi tuntuu hämmentävältä jopa vastuuttomalta, että nuorelle annetaan liian varhain mahdollisuus sukupuolensa korjaamiseen. Tiettävästi suurin osa niistä nuorista, jotka kipuilevat oman sukupuolensa kanssa, sopeutuvat myöhemmin omaan biologiseen sukupuoleensa.

Yksi viime vuoden luetuimmista jutuista seurakuntalaisessa oli Monet katuvat sukupuolenvaihdostaan, mutta siitä ei saa puhua julkisesti. Siinä kerrotaan, kuinka julkisuudessa harvemmin puhutaan niistä, jotka myöhemmin katuvat tehtyjä toimenpiteitä ja haluaisivat palata takaisin syntymäsukupuoleensa. Yksi tällainen on amerikkalaisaktivisti Walt Heyer, joka tuo sukupuolenkorjaustaan katuvien ääntä aktiivisesti esille. Hän itse korjasi sukupuoltaan miehestä naiseksi 42-vuotiaana. Elettyään kahdeksan vuotta naisena, hän päätti muuttaa sukupuolensa takaisin mieheksi.  

Sukupuolen korjaamiseen liittyvät kysymykset ovat herkkiä ja arkoja. Ymmärrän, että on nuoria, jotka vahvasti kokevat olevansa väärää sukupuolta olevassa kehossa. Minulla ei ole selitystä siihen, miksi niin on.

En kuitenkaan voi hyväksyä sitä, että lainsäädännöllisesti mahdollistettaisiin sukupuolen korjaamiseen tähtäävät hoidot alaikäisenä. Lapsille ja nuorille pitää antaa kasvurauha. Hämmennys, ulkopuolisuuden tunne, ahdistus, epävarmuus, alakulo, masennus, inho omaa sukupuolta kohtaan ja monet muut vaikeat tuntemukset voivat johtua niin monesta asiasta. Ehkä ratkaisu ei kuitenkaan ole oman biologisen sukupuolen korjaaminen. Lisäksi on aiheellista muistaa, että aivotkin kypsyvät vielä pitkälle yli 20-vuotiaaksi.

Mahdollisten myöhempien ongelmien minimoimiseksi on välttämätöntä tehdä perusteellinen psykologinen kartoitus ennen sukupuolen korjaamiseen tähtäävien hoitojen aloittamista. Kun on kyse niinkin isosta asiasta kuin sukupuolen muuttaminen, se ei voi olla pelkkä ilmoitusasia.

Blogi julkaistu myös seurakuntalainen.fi-sivustolla.

Suomi tarvitsee ilmastohysterian sijasta järkeviä ilmastotekoja

Viime syksynä Journalismin päivässä kaksi Vihreän langan toimittajaa haastoivat kuulijakuntaa – toimittajia – ottamaan kaikessa tekemisessään huomioon ilmastonmuutoksen. “Ilmastonmuutos on maailman tärkein asia”, sanoi toinen heistä.

Aiheesta on kirjoitettu ja puhuttu paljon viime syksyisen ilmastoraportin julkistamisen jälkeen. Nyt vaalien alla tahti vaan kiihtyy. Nuoretkin ovat heränneet vaatimaan kunnon ilmastotekoja ja 16-vuotiasta ilmastoaktivisti Greta Thunbergia ehdotetaan jo Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Kyllä, aihe on tärkeä ja ihmisiä on heräteltävä toimimaan ympäristön hyväksi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Maapallon lämpötila on noussut noin yhden asteen sadassa vuodessa. Jos maapallon lämpeneminen jatkuu kahteen asteeseen elinolosuhteet eteläisellä pallonpuoliskolla muuttuvat vaikeammiksi. Monin paikoin tulee kuivuutta ja kuumuutta, sadot kärsivät. Pahimmillaan voi olla seurauksena satojen tuhansien ihmisten ilmastopakolaisuus.

Jotta ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen, päästöjen ja poistojen tulee olla yhtä suuret vuosisadan puolivälissä. Mitä hitaammin päästöjä vähennetään, sitä enemmän hiilidioksidia pitää poistaa ilmakehästä. Ehkä siihenkin keksitään vielä teknologisia ratkaisuja, kuinka hiilidioksidia voidaan poistaa ilmakehästä.

Mielestäni kristillisdemokraattien tulisi olla ympäristökysymyksissä ja luonnonsuojelussa etulinjassa. Kuuluuhan kristilliseen maailmankuvaan vastuu ympäristöstä. Varjelemisen leiviskää on hoidettu huonosti. Ilmastonmuutos on totta ja etenee, ellei toimenpiteisiin ryhdytä.

Mutta aihetta pitää lähestyä viisaudella ja kokonaisvaltaisesti. Ilmastonmuutos on ilmiönä monimutkainen. Tarvitaan lisää tutkimustietoa ja ymmärrystä syy-seuraussuhteista.

Ilmastonmuutos on haastava vaaliteema. Yhtäällä törmää vähätteleviin väitteisiin, että ainahan ilmasto on muuttunut ja toisaalla ilmastonmuutos synnyttää ahdistusta ja hysteriaa ja painetta painaa paniikkinappulaa. Stop kaikelle, mikä aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Stop muovituotteille. Stop polttomoottoreille. Stop lentämiselle. Stop lihansyönnille. Stop metsähakkuille. Ja niin edelleen. Minusta tuntuu, että tämä stop-linja ei välttämättä ole viisasta ilmastopolitiikka – ainakaan silloin, jos unohdetaan katsoa kokonaisuutta. Paniikkinappulan painaminen voi johtaa poliittisiin päätöksiin, joiden seurauksena päästöt globaalisti kasvavat eivätkä suinkaan pienene. Lisäksi lyhytnäköiset ja kapea-alaiset päätökset voivat olla sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia. Jos esimerkiksi päätetään verottaa ankarasti polttomoottoriautojen käytöstä, niin kärsijöinä ovat todennäköisesti pienituloiset, haja-asutusalueella asuvat ihmiset. Tai sitten päätökset kurjistavat Suomea ja heikentävät sen kilpailukykyä muihin maihin nähden. Näin on esimerkiksi, jos otetaan käyttöön kansallinen lentovero. Se on kannatettava asia, jos se voidaan toteuttaa globaalisti tai vähintään EU:n tasolla.

Maailman hiilidioksidipäästöistä suurimman osan, 28 %, aiheuttaa Kiina, toisena Yhdysvallat 17 %. EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 10 % ja muut maat on yhteensä 45 %. Suomen osuus on vain 0,1 %. Kuulen jo, kuinka moni vähätellen toteaa, että mitä se hyödyttää Suomen kohkata ilmastonmuutoksesta ja vähentää päästöjä.

Mielestäni Suomi voi olla ilmastonmuutoksen torjunnassa huomattavasti kokoaan suurempi toimija. Sitä se voi olla esimerkiksi puhtaan energian tuotantoon tähtäävien innovaatioiden saralla. Tällä tavoin ilmastoteoilla voisi olla myös työllistävä vaikutus Suomeen. Innovaatiot edellyttävät panostusta kouluttamiseen ja tutkimukseen. Myös verotuksellisesti ja järkevien tukien kautta voidaan vaikuttaa.

Kansainvälisen akateemisen vaikuttamistyön saralla Suomi voi olla edelläkävijä ja esimerkki muille maille. Akateemikko Markku Kulmala muistutti eräässä tilaisuudessa, jos esimerkiksi Kiinassa saadaan yksikin ilmastonmuutosta torjuva päätös aikaiseksi, sillä on globaalisti suuremmat vaikutukset kuin yksittäisillä toimilla Suomessa.

Teksti on julkaistu KD-verkkolehdessä.

Koulutusuudistukset ovat lisänneet syrjäytymisriskiä

Länsiväylässä 29.-30.12. oli uutisoitu hallituksen aikaansaannoksia. Nykyinen hallitus on onnistunut nostamaan työllisyysastetta Suomessa ja talouskin on saatu kasvu-uralle – ainakin toistaiseksi.

Valitettavasti hallitus on tehnyt myös päätöksiä, jotka ovat syventäneet eriarvoistumista Suomessa.

Yksi esimerkki on leikkaukset toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta. Eri selvityksistä tiedetään, että ammatillisten opintojen keskeyttämisprosentti on kasvanut. Kun nuori keskeyttää opintonsa, syrjäytymisriski kasvaa. Ammatillisten oppilaitosten säästöjen seurauksena oppitunteja on vähennetty ja opiskelijoiden itsenäistä opiskelua on lisätty.  Mutta moni opiskelija ei ole kypsä itseohjautuvaan opiskeluun. Oma kuvionsa on viikkokausien työssäoppimisjaksot. Käytännössä harjoittelujakso voi kulua esimerkiksi kaupan hyllyjä täyttäen. Mitä oppilas oppii? Välttämättä ei niitä taitoja, joita harjoittelujaksolla kuuluisi oppia.

Toinen esimerkki liittyy oppilaitosten opiskelijavalintoihin tehtyihin ja tekeillä oleviin uudistuksiin. Jatkossa yhä useampaan opinahjoon pääsee papereiden perusteella. Entä ne nuoret, jotka eivät syystä tai toisesta ole osanneet, jaksaneet tai ymmärtäneet panostaa opiskeluun lukiossa. Heidän opintopolkunsa uhkaa päättyä toisen asteen tutkintoon. Kypsyminen on yksilöllistä.

Opiskeluvalintoihin liittyy myös toinen epäkohta: ensikertalaisten suosiminen.

Monella opiskelumotivaatio herää vasta myöhemmin, kun aivotkin ovat kunnolla kehittyneet ja elämänkokemusta on vähän karttunut. Lukion suorittanut opiskelija ei heti tiedä, mikä häntä kiinnostaa. Hän pyrkii johonkin, ottaa opiskelupaikan vastaan, mutta toteaa pian, että valinta oli väärä. Muutaman työssäolovuoden jälkeen nuori pyrkii uudestaan opiskelemaan, mutta ei pääse. Pistemäärä olisi riittänyt, jos olisi pyrkinyt ensikertalaiskiintiössä. Hän pyrkii toisen kerran. Sama juttu.

Hallituksen tekemät päätökset ovat omiaan lisäämään eriarvoistumista yhteiskunnassa. Syrjäytymisriski kasvaa, kun opinnot ovat liiaksi omalla vastuulla, eikä opiskelija saa riittävää tukea tai ei pääse opiskelemaan ensikään, vaikka haluja olisi.

Mielipidekirjoitus julkaistu Länsiväylässä 23.2.2019

Ensikertalaiskiintiö rankaisee vääristä valinnoista – ja se ei ole oikein

Vuodesta 2016 on ollut voimassa laki, jonka mukaan korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen on varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensikertalaisille. Lain tavoitteena on ollut parantaa opiskelupaikkaa ensi kertaa hakevien asemaa. Jopa 80 prosenttia opiskelupaikoista voidaan varata ensikertalaisille.

Ensikertaisstatuksen menettää, jos on jo suorittanut Suomen koulujärjestelmän mukaisen ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnon. Myös ne opiskelijat, jotka ovat ottaneet vastaan opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta menettävät ensikertalaisaseman. Näin silloinkin, kun opiskelija on lopettanut opinnot heti alkuun.

Uusi järjestelmä rankaisee vääristä valinnoista ja toisaalta kannustaa taktikoimaan, jotta ei menettäisi kiintiöetua.

Olisi oikeudenmukaisempaa, jos ensikertalaiskiintiö ei koskisi niitä opiskelemaan pyrkiviä, joilla ei ole tai jotka eivät ole opiskelemassa mitään tutkintoa.

Lain mukaan aloituspaikkojen varaaminen ensikertalaisille ei saa kohtuuttomasti heikentää muiden kuin ensikertalaisten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Käytännössä sisäänpääsy moniin opinahjoihin on tehty todella haastavaksi nuorelle, joka pyrkii ei-ensikertalaiskiintiössä ja jonka ylioppilastodistus on keskinkertaista tasoa. Tällainen nuori uhkaa jäädä väliinputoajaksi, jonka elämässä välivuosi seuraa välivuotta. Kun monta kertaa yrittää, ja aina on vastassa seinä, sitä lannistuu. Lannistumista voi seurata masentuminen ja pahimmillaan jopa syrjäytyminen.

Nuoria ei pidä rangaista siitä, että he tekevät vääriä valintoja. Kuinka moni 19-vuotias tietää varmuudella, mikä ala tai millainen tehtävä on itselle soveltuva? Omat kiinnostuksen kohteet ja vahvuusalueet hahmottuvat selkeämmin, kun elämänkokemusta karttuu, itsetuntemus lisääntyy ja aivot kypsyvät.

Ylioppilastodistuksen painoarvoa opiskelupaikkojen sisäänpääsyssä painottavat perustelevat sitä muun muassa sillä, että lukiossa pärjääminen kertoo valmiuksista korkeakouluopintoihin. Yhtenä perusteluna on ollut myös kalliiden valmennuskurssien painoarvon vähentäminen pyrkimisessä. Varmasti osaltaan lukiossa pärjääminen voi korreloida menestykseen korkeakouluopinnoissa, mutta usein on myös kyse kypsymisestä. Nuoruusiässä tapahtuu niin suuria fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia, ettei voimavaroja ja motivaatiota yksinkertaisesti liikene opintoihin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi Kirkkopäivillä 2017 emerituspiispa Eero Huovisen haastattelussa, että hänellä ei olisi ollut mahdollisuuksia päästä yliopistoon, jos sisäänpääsy olisi ollut painotetusti papereiden perusteella. Tähän suuntaan järjestelmää ollaan viemässä. Niinistö kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa approbaturin paperit.

Ei ole oikein, että järjestelmä suosii niitä, jotka kypsyvät nopeammin ja jotka nuorina tietävät, mitä haluavat. Ihmisten elämänpolut ovat erilaisia ja kasvu on eritahtista.

Ensikertalaiskiintiö pitäisi purkaa. Yhtenä perusteenä kiintiöjärjestelmän käyttöönottoon oli välivuosien vähentäminen. Tilastokeskuksen lukujen mukaan vuonna 2017 valmistuneista ylioppilaista vain vähän yli 28 prosenttia jatkoi opintojaan samana vuonna. Tilastojen mukaan välivuosien määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen viiden vuoden aikana. Vuonna 2013 valmistuneista ylioppilaista 36,2 prosenttia jatkoi samana vuonna opintojaan.

Teksti julkaistu kolumnina KD-verkkolehdessä 24.1.2019