Mitä kuuluu? -kysymys voi pelastaa hengen

Eräs nuori oli yrittänyt useaan kertaan hakea apua ahdistukseensa ja masennukseensa. Vasta, kun hän yritti itsemurhaa, avun kanavat aukesivat. Näin ei voi olla. Keskusteluapua pitäisi olla valtakunnallisesti tarjolla helposti, nopeasti ja maksutta. Kelan (osittain) korvaamaan terapiaankaan ei pitäisi olla liian vaikea päästä.

Suomessa tehdään itsemurhia enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Vuonna 2017 oman käden kautta kuoli 105 alle 25-vuotiasta. Kaikkiaan viime vuonna tehtiin 824 itsemurhaa, kertoo Tilastokeskus.

Luvut ovat hälyttäviä. Suomalaisten fyysinen terveys on kohentunut reippaasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Yhä harvempi joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle fyysisen syyn vuoksi. Mielenterveydestä ei voi sanoa samaa. Lähes puolet (49,7 %) suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden ongelmista. Vuosittain jopa neljännes väestöstä kärsii jonkinlaisista mielenterveyden häiriöstä.

Usein päivitellään sitä, kuinka paljon suomalaiset käyttävät mielialalääkkeitä. En halua yhtyä lääkkeiden syöntimäärien kauhisteluun, sillä lääkkeet ovat yksi hoitokeino, lisäksi mielialalääkkeitä syödään myös muista kuin mielenterveydellisistä syistä. Lääkkeet eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös muuta apua kuten keskustelua tai terapiaa. Ja varmaan on myös tilanteita, joissa lääkkeitä ei tarvittaisi ensinkään, vaan tarvittaisiin toista ihmistä, joka välittää ja kuuntelee.

Ihmisellä, joka on ahdistunut, toivoton, masentunut tai uupunut, on nykyään aivan liian pitkä matka avun lähteille. Useimmissa kunnissa avun hakeminen edellyttää aikamoista määrätietoisuutta, reippautta ja toimeliaisuutta. Näitä ominaisuuksia ei avuntarvitsijalla ole. Ja jos saakin ponnisteltua itsensä esimerkiksi terveyskeskukseen, avunsaanti saattaa tyssätä siihen, kun ei onnistu vakuuttamaan terveydenhuollon henkilökuntaa avun tarpeesta – tai sitten apua on tarjolla vasta viikkojen päästä.

Mielenterveyspalveluihin pitäisi panostaa nykyistä huomattavasti enemmän. Mielenterveysseuran mukaan mielenterveyspalveluihin ei ole satsattu Suomessa 2000-luvulla samassa määrin kuin muuhun terveydenhuoltoon.

Varhainen avun saaminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Mielenterveysseuran kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme toteaa Ylen haastattelussa (17.12.), että tehokkaat keinot itsemurhien ehkäisyssä ovat tiedossa. Keskeistä on, että itsemurha-altis saa varhaista keskusteluapua, hoitojärjestelmän laatua parannetaan ja hoitoon pääsyä helpotetaan. Lisäksi eri ammattikuntia pitää kouluttaa itsetuhoisuuden puheeksi ottoon. Myös mielenterveystaitoja pitää parantaa, jotta itsemurhaluvut saadaan putoamaan.

Yksi matalankynnyksen mielenterveyspalvelumuoto voisi olla vertaistukiryhmät. Jonkin verran vertaistukeen perustuvia ryhmiä onkin jo tarjolla (esim. Helsinki Mission tarjoamat tukiryhmät ja seurakuntien Krito- eli Kristus-keskeiset toipumisryhmät). Vertaistukiryhmiä saisi olla paljon nykyistä enemmän. Nuorille ja nuorille aikuisille omansa. Vertaistuki tarjoaa myös yhteisöllisyyttä ja samaistumista – et ole yksin ongelmasi kanssa. Toisinaan vertaistukiryhmän tuki voi auttaa niin, ettei muita tukitoimia tarvitakaan.

Mielenterveysongelmat alkavat usein nuorella iällä. Taustalla voi olla esimerkiksi perheen köyhyyttä, vanhempien päihderiippuvuutta tai vanhempien mielenterveydenongelmia, fyysistä sairautta, koulukiusaamista tai yksinäisyyttä. Usein ongelmat kasaantuvat. Masentuneiden vanhempien lapset ovat alttiimpia sairastumaan itsekin masennukseen tai muuhun mielenterveyden häiriöön. Mielenterveyden ongelmia esiintyy myös ihan tavallisissa perheissä. Yhteiskunnan suorituspaineet ja monenlaiset odotukset voivat tuntua herkästä ihmisestä liian kovilta ja mielenterveys horjuu.

Ehkäisevillä toimilla voidaan edistää mielenterveyttä ja estää mielenterveyden horjuminen. Varhainen puuttuminen auttaa tässäkin. Lisäksi jokainen meistä voi omassa lähipiirissään edistää mielenterveyttä kysymällä: Mitä kuuluu? Nuo kaksi sana voivat käynnistää ketjureaktion, joka pelastaa hengen.

Kolumni julkaistu KD-verkkolehdessä 19.12.2018

Yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa

Kohtasin viime viikolla kaksi nuorta miestä helsinkiläisessä lähiössä. Olin kuvaamassa erästä henkilöä, kun nuoret miehet hihkaisivat, että “Ota meistäkin kuva”. Lupasin ottaa. Nuoret miehet asettuivat oitis poseerausasentoon. Jotenkin heille tuntui olevan tärkeää, että he tulivat huomatuiksi, että heistä otettiin kuva oikealla kameralla. Sain heidän yhteystietonsa, jotta voin lähettää heille kuvat.

Vuosia sitten vierailin kristittyjen ylläpitämässä kuurojen lasten sisäoppilaitoksessa Jordaniassa. Siellä näin samanlaista nälkää tulla nähdyksi. Lapset pyörivät ympärilläni ja vinkkasivat minua ottamaan heistä kuvia. Siltä reissulta minulla on tallessa monta kuvaa ihastuttavista lapsista, jotka olivat kokeneet elämässään paljon torjuntaa ja heidän kaipauksensa tulla nähdyksi oli suuri.

Helsinkiläisen lähiön pojat olivat nauttineet erilaisia päihdyttäviä aineita. Kohtaaminen jätti jäljen. Näiden nuorten miesten ote elämästä oli selvästi lipsunut – ainakin tilapäisesti. En tunne heidän tarinaansa, mutta päihteiden sekoittama pää iltapäiväaikaan keskellä viikkoa puhuu omaa tarinaansa. He eivät olleet töissä, eivätkä koulussa. Olivatko he kenties olleet koulussa, mutta keskeyttäneet sen? Tai oliko pakollinen oppivelvollisuus suoritettu, eikä sen jälkeen ollut tullut jatkettua mihinkään. Ehkä työelämä ei kiinnosta tai ei ole voimia hakeutua sinne. Tai sitten päihteet tai mielenterveysongelmat ovat vieneet työpaikan. Tai kenties he elivät railakasta, pitkittynyttä teini-ikää yhteiskunnan tukien varassa.

Pelkään, että kohtaamani nuoret miehet ovat syrjäytymisvaarassa. Kukaan ei haaveile syrjäytymisestä. Näilläkin pojilla on varmasti ollut ja on tulevaisuuden unelmia. Kuka auttaisi heidät oikealle polulle? Miten he pääsisivät jälleen osallisiksi yhteiskunnasta?

Suomessa syrjäytyneitä on noin 66 000 – aivan liikaa siis, vaikka määrä on jonkin verran pienentynyt viime vuosina. Minusta yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa ja yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys on huolestuttavaa.

Yhteiskunnallisesti pitäisi tehdä päätöksiä, jotka ehkäisevät syrjäytymistä. Keinoja on monia. Myös seurakunnat ja muut kristilliset tahot voisivat tässä laittaa oman kortensa kekoon. Kautta aikain kirkko on auttanut eri tavoin vähäosaisia. Tämän päivän vähäosaisia ovat muun muassa syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Toki nyt jo on järjestöjä, jotka tekevät töitä heidän parissaan, mutta auttavia käsiä ja jalkoja, kuuntelevia korvia ja ymmärtäviä sydämiä tarvitaan enemmän. Tärkeää olisi, että jokaisella nuorella olisi turvallinen yhteisö, johon kuulua.

Seurakunnat voisivat tehdä enemmän työtä kadulla ihmisiä kohdaten. Helsinkiläinen Malmin seurakunta on jo ryhtynyt toimeen. Seurakunta on palkannut projektipappeja, joiden tehtävänä on kohdata ihmisiä heidän arjessaan. Tällaista toimintaa kaivataan enemmän. Tämä vinkiksi muille seurakunnille ja järjestöille.

Julkaistu seurakuntalainen.fi-sivustolla 1.12.2018